Who will decide

Heipä taas, en tiiä yhtään mitä tästä tekstistä tulee, on tullu taas niin paljon ajateltavaa. Oon ollu tän päivän aika sumussa ku sain tietää et tosi hyvä kaverin pitkä seurustelusuhde on loppunu, se pistää miettimään niin paljon kaikkee. Miten haurasta kaikki oikeesti onkaan ? Huomen mennäänki sit kaverille istuun ja muut taitaa vähän nostaa maljaaki (ite varaudun seuraavaan kahteen vuorokauteen jäätelöllä ja nuudelilla, jeah) joten kattoo mitä siitä yöstä tulee, varaudun henkisesti paimentamaan kaikkia, keskustelemaan henkeviä. Siinä samalla kai saa itekkin ajateltua asioita. Mitä sitä elämältä oikeesti pitäis odottaa ? Tulossa on päiviä mitkä merkkaa paljon, oottanu jo pitkään enkä ihan heti ois uskonu et se päivä tulis jos joku olis vajaa vuos sit tullu sanomaa et näin käy. Mitä kaikkee on valmis tekemään asian eteen ? Mitä vaan, sitä vastausta ei ees pidä miettiä.

http://www.youtube.com/watch?v=fIpS9yvF4HM

Okei nyt en jaksa alkaa masentelemaan tuosta aiheesta enempää joten voi siirtyä seuraavaan, miks kaikki menee ulkomaille kun ite ei pääse !

Selaa fb etusivua nii kyl on varmaan joka ikinen maa käyty läpi. Ihan kaveresitaki kyl joka paikassa on joku, Italia x2, Ranska (jumankauta pariisi :<<<) Viro (jaksa ees laskee kuin moni) Ruotsi, Islanti, plaadiplaa !
Joo, pitihän meinki mennä ens vuonna malediiveille, sitä on nyt vuos lupailtu ja oon katellu niit kaikkia hotelleja ja muuta ja nyt oon ihan rakastunu ja nyt mulle sit ilmotettiin, joo ei me kyl ens vuonna sinne mennä.. JES. Ymmärrän sen kyl et joo, ei onnistu mein pienimpien kans 17h lentomatkat, mut pitääkö lupailla jos ei oo varmaa ? Toinen osapuoli on nyt 3 vuotta lupaillu et mennään egyptiin, en jaksa ees unelmoida enää. Karkaan koht ihan keskenäni jonnekki mis nään noita leijuvia toivomus lyhtyjä ! ja mis on lämmintä..

Siin on mulle missio elämää varten, joskus on pakko ne nähä. Sain kylmät väreet ihan vaan kun katottiin kaksin karkuteillä ja siinä oli noita ! Joten jos joku matkailusta tykkää nii mul on nyt missiona noi, pariisi, lontoo, australia ja malediivit ja seurahan kelpaa aina.

Mut taidan hypätä kuitenkin vielä takasin ekaan aiheeseen. Laulua lainaten "Kuka päättää ketkä saa sen pienen palan onnea ?". Todellakin, kuka se on joka päättää. Joku ylempi voima ? Jos niin, mikä se sitten on ? Joskus joku kysy et uskotko sattumaan vai kohtaloon. Tulin siihen tulokseen et en kumpaakaan. Ennemmin uskon et kohtalo luo sattumia ja sattumat luo kohtaloita, ei ne yksin tee mitään. Mut mistä ne sattumat tulee ? Mistä ne kohtalot ? Miten just oikeet ihmiset alkaakin jutella ja tutustuu ? Miten just ne kaks ihmistä tykkää toisistaan ? Tai tajuuki et ne vihaa toisiaan ? Elämä on kummaa. Tosi monet asiat tapahtuu, vaik niitä ei ikinä KUKAAN ois osannu odottaakkaan ja monet jää tapahtumatta vaikka sitä odottais kaikki. Elämä on kummaa. Okei nyt rupee menemään jo niin syvälliseks et jään kohta miettimään näitä liikaa..
Kiitos ja kumarrus, nyt saattaa tulla väliä jos en ennen sunnuntaita kirjota, ens viikko menee isostellessa (:
Ja kommentit on yhä kivoja ♥

~ I will love you, baby, always. 

And I'll be there forever and a day, always. ♥~

Were those the best days of my life ?

Hjellöy kaikki, tää tyttö on takas leiriltä ja oli ihan mahtavaa ! Viikoa ehkä vähän varjosti tieto siitä et se on vika viikko kun pääsen sinne enää ikinä jotenki muuten ku ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa töihin, mut toisaalta se vaan innosti vetämään koko viikon niin täysillä kun voi. Vikana yönä räjähti ja tehtiin kiljavan bronttisten disko ennätys, 13h hell yeah. Ja valvottua tuli vaan sellanen päälle 30h.

Diskokin koki kyl pieniä teknillisiä haasteita kun ekana DJ-pöytä romahti ja sit myöhemmin sulake palo :D Sulake tilanteen pelasti 2 laulua, "jos sun lysti on" ja "100 riisiä kattilassa on". Laulettiin muuten loppuun asti viikolla tuo riisi-laulu, hetki meni :D

"Sata riisiä kattilassa on, 

sata riisiä on. 

Yhden syön,

muut jää

99 riisiä kattilassa on.

99 riisiä kattilassa on, 

99 riisiä on. 

yhden syön muut jää, 

98 riisiä kattilassa on

...."

Mut oli mahtivaa, älyttömasti uusia kavereita ja vanhojaki tuttuja siel oli nii pal et tuli vallan famous olo.

Nyt on vaan tosi tyhjä fiilis kun alkaa kunnolla tajuta et en vaan pääse kiljavalle enää, bronttikselle tai brontoks.. Se on sit vaan uus yritys töihin, nyt on suosittelijoitaki !

Ja lopuks, täs teille vähän tota viikkoa (:

Kiitos ja kumarrus PS.kommentit piristää :)

They will never let me down ?

Joo nyt tää toiveblogaus ihanista-kamalista kavereista (: Ensinnäkin pahoittelut siitä että kesti, tähän vaan tarvitsi paaaljon inspiraatiota ja aikaa :D

Sanotaan et ihminen etsiin ympärilleen itsensä kaltaisia ihmisiä. Jos se on totta niin mun on pakko olla tosi monimutkanen ja moniulotteinen persoona. Nyt kun sitä pitää ihan miettiä niin mun kaikki kaverit on ihan erilaisia. On emoa, goottia, lissua, maailman pelastaja kirjailijaa sun muuta känniääliötä, mut silti ne on kaikki ihania.

Mut mistä se vois johtua et oikein haen ympärilleni paljon erilaisia ihmisiä ? Ehkä sitä ei edes kannata yrittää miettiä, järkihän siinä lähtis. Etenkin jos miettisin et mitä mä rakastan tossa idjootissa, onko toi oikeesti samanlainen kun mä. Näinkin pitää aika ajoin miettiä, ja muistutella itselle että kai nekin joskus osaa sitä tunnettua, mut tosi harvoin esille tulevaa, kultaista järkeään käyttää.

Voisin sanoa että mulla on 4 läheistä ystävää, ne henkilöt kehen mä eniten luotan ja kenelle voin kertoa asioita mitä kukaan muu ei tiedä. Nää on mulle ihan korvaamattomia, enkä ikinä aijo päästää niistä irti vaikka kuka yrittäis. Kavereita on sit enemmänkin, eri piireistä. Ripari, kiljavan leirit, tanssi, isoskoulutus, koulu, lapsuus, sukulaiset, vanhempien yhteydet, mistä vaan. Sieltäkin joillekkin tulee joskus jotain avauduttua, mut ei mitään suurimpia salassa pidettyjä asioita. Ja sieltä on noussu yllättäviä ihmisiä, tosi läheisiks.

Tara on pysyny mun kaverina kaikista pisimpään. On mietitty MONTA kertaa et miten oikeesti voidaan olla vieläkin näin hyvissä väleissä. Kuitenki yli 10 vuotta takana, ja uskokaa kun sanon et oltiin toisillemme ihan kamalia "pienempinä". Ne kaikki älyttömät riidat ja oivoi..
On mulle toinenkin kaveri, nimeltämainitsematon Selina, sanonu et seiskalla ku tultiin samalle luokalle nii olin sen mielestä ihan kauhee :D Ja silti nääkin on mun kavereita ? Ihme porukkaa sanon minä.

Nyt vanhempana, ei oo enää oikeestaan riidellykkään, parin ihmisen kanssa korkeintaan. Mut toisaalta sekin et tapellaan jostain ja päästään sen yli, se lähentää. Voisin kyllä nimetä miljoonat kerrat kun näille on saanu suuttua, välillä ihan enemmänkin mut eihän niitten sitä tarvii tietää. Ja ne ei ikinä oo pettäny mua. Ei ne jotka on vielä tässä. Onhan mulla ollut niitäkin "ystäviä" kenelle oon avautunu tosi aroistaki asioista, ja ne on puukottanu selkään ja pettäny pahemman kerran. Sen takia on tosi vaikeeta luottaa ihmisiin, jostain syystä etenkin poikiin. Mut silti oon onnekas et mulla on ihmisiä kehen luotan ja kenet tiiän ettei tuu pettämään mua.

Mut kavereiden kanssa pidetään kans hauskaa eiks je ? Onhan näitten kans tullu örvellettyä jos sun missä, poimittu porukoita pois autotieltä ja muutenkin paimennettu rajamäen yössä. Ja miks ei toki röykän päivässäkin. Nuoruuden kokemuksia, näitä voi sit vanhana ja ryppysenä muistella kiikkustuolissa eikö vaan. Okei turhan kliseistä, näitä mietitään sit keski-ikäsenä kun omat lapset örveltää jossain teillä tietämättömillä ja päivitellään että mitä sillon muka oikein ajatteli, ihan kamalaa toimintaa. No onneks siihen on aikaa.

Tää oli muuten vaan ihana niin se tuli tänne :D

 Ja nyt lopuks vaikkapa kuvasia näistä pikku ystäväisistäni. Kiitos ja kumarrus, jos tän joku jakso kokonaan lukea :D